Punkkirokote (TBE-rokote)

15.5.2016

Lähestyvän kesän myötä punkkirokotteista on tullut taas kysymyksiä. Rokotetta suositellaan henkilöille, jotka oleskelevat tai asuvat pysyvästi alueella, jossa riski sairastua puutiaisaivotulehdukseen eli puutiaisaivokuumeeseen on merkittävä. Rokote antaa suojaa punkkien eli puutiaisten levittämää puutiaisaivotulehdusta (tick-borne encephalitis, TBE) vastaan. Itse punkeilta rokote ei suojaa, ei myöskään punkkien yleisimmin levittämältä taudilta, borrelioosilta. Luonnossa liikuttaessa kannattaakin muistaa asianmukainen suojautuminen, sekä päivittäinen punkkitarkastus esimerkiksi suihkun yhteydessä.

Perussuoja aikuisille ja lapsille sisältää kolme pistosta lihakseen annettuna. Ensimmäiset kaksi rokotetta otetaan noin 1-3 kk:n välein kolmas 9-12 kk toisesta rokotteesta. Rokotukset suositellaan aloitettavan talvikaudella, jotta tarvittavaa suoja olisi heti kun punkkikausi alkaa. Rokotteen täysi suoja on voimassa kahden viikon kuluttua toisesta pistoksesta. Punkkirokotteen saat Lupauksesta tilaamalla vastaanotostamme 0207 613 613 rokotereseptin sekä rokotusajan. Muistathan noutaa reseptillä rokote apteekista ennen kuin tulet rokotukseen! Reseptin ja rokotuksen hinta on 35 euroa, itse rokote maksetaan apteekkiin, apteekin hintojen mukaisesti (n.30-35 €/rokote).

Lisätietoa rokotteesta saat THL:n sivuilta: https://www.thl.fi/fi/web/rokottaminen/rokotteet/puutiaisaivotulehdusrokote-eli-tbe-rokote

Facebook
Twitter
Pinterest
Google+
https://laakarikeskuslupaus.fi/ajankohtaista/punkkirokote-tbe-rokote">