Ristiriitaiset lausunnot sekä välinpitämättömyys estävät kilpirauhasongelmien hoitoa

14.10.2016

Tämän syksyn aikana tietooni on tullut kiihtyvällä tahdilla terveyskeskus- ja sairaalalääkäreiden osaamattomuutta, välinpitämättömyyttä ja jopa lainvastaista toimintaa kilpirauhashormonihoitoihin liittyen.

Hyvä ystäväni kertoi, että hänen murrosikäisenlapsensa T4+T3-yhdistelmävalmisteen käyttö oli vaadittu lopettamaan ehtona päästä hoitoon Hyvinkään sairaalaan ja kuinka häntä oli uhattu lastensuojeluilmoituksella, mikäli hän ei suostuisi lääkärin esittämiin muihin vaatimuksiin. Lääkkeeseen ei ole liittynyt haittavaikutuksia ja se on auttanut Thyroxinia paremmin.

Omalta asiakkaaltani taas kuulin, kuinka Muuramen terveyskeskuksen ylilääkäri oli huutamalla väittänyt Liothyroniinin olevan huuhaa-lääke ja ettei hänen terveyskeskuksessaan tällaista hoitoa hyväksytä.

Toinen vastikään  raskaaksi tullut (todennäköisesti T3-valmisteen ansiosta) asiakkaani taas oli saanut soiton keskussairaalan endokrinologilta, joka oli puhelimessa vaatinut –  asiakkaan vointia kysymättä ja terveystietoihin perehtymättä – välitöntä T3-lääkityksen lopettamista. Tänä syksynä olen kuitenkin saanut omin silmin/korvin todistaa, kuinka KYS:n endokrinologian poliklinikka on siunannut raskaana olevan Liothyronin-hoidon ja kuinka polilla toiselle potilaalle on aloitettu Liothyronin-hoito. (Annoksen säätämisessä heillä on vielä harjoiteltavaa, mutta suunta on oikea.)

Kolmannen iäkkäämmän sydänpotilaan kanssa jouduimme salaa KSKS:n sydänosastonlääkäreiltä lopettamaan Thyroxin-hoidon ja siirtymään pelkkään Liothyronin hoitoon erittäin vaikeiden turvotusten vuoksi, joka oli selvästi alkanut Thyroxin-lääkityksen aloittamisen jälkeen. Osastonlääkärit eivät kuunnelleet perusteluja ja vaativat Liothyronin-hoidon lopettamista vastoin potilaan itsemääräämisoikeutta. Kolmeen osastohoitojaksoon yltänyt kierre on nyt katkaistu ja mies toimii jälleen vaimonsa tukena – pitkälti Liothyronin monoterapian ansiosta. Sairaalan johtavan lääkärin vastausta potilaan laatimaan muistutukseen odotetaan.

Ehkä muistissanne on myös Porin terveyskeskuksen johdon antama ohjeistus pidättäytyä T4V- ja T3V-mittauksista ja sallia vain TSH-mittaukset. Kuinka vaikeaa voi olla käydä lukemassa HUSLAB:n laboratoriokäsikirjasta TSH-mittausta sotkevista tekijöistä ennen potilasturvallisuutta vaarantavien virheellisten ohjeiden antamista! Mielestäni tämä osoittaa vakavaa ammattitaidottomuutta. Millaiset sanktiot tällaisesta osaamattomuudesta langetetaan? Vastaus: ei minkäänlaisia.

Vastaanotollani käy jatkuvasti asiakkaita, joiden Thyroxin-hoidon aloitus on laiminlyöty tai annos on aivan liian pieni. Raaka totuus on, että suuri osa suomalaisista lääkäreistä ei osaa – eivätkä he edes halua oppia –kilpirauhasen vajaatoiminnan diagnosoinnin ja hoidon perusteita. Ja tarkoitan siis Lääkärin käsikirjan mukaisia virallisia diagnosointi- ja hoito-ohjeita.  Lääkärin käsikirjaan ei maallikolla ole pääsyä (sähköisesti), joten potilas ei voi itse tarkastaa diagnostiikkansa ja hoitonsa asianmukaisuutta. Tämä aiheuttaa valtavasti kärsimystä, sairastavuutta ja kustannuksia yksilön, työnantajan ja yhteiskunnan tasolla.

Lopullisesti mittani täyttyi 22.9. Kuopiossa, kun HUS:n endokrinologian ylilääkäri Leo Niskanen ilmoitti julkisesti kuuluvansa samaan Thyroxin-hoidon aloittamista vitkuttavaan porukkaan. Hän esitteli lähes 800 hengen yleisölle kymmenen vuotta vanhat hypotyreoosin hoito-ohjeet, joissa Thyroxin-hoidon aloitusrajaksi mainittiin 10 mU/l. Virallinen hoidon aloittamisen raja on nykyisin 3.6 mU/l . Mainitessani tästä, kävi selväksi, ettei hän ollut tietoinen asiasta. Näiden kahden TSH-rajan vaikutus potilasmääriin on erittäin suuri; näen uuden rajan ylittäviä TSH-arvoja lähes viikoittain, mutta en edes muista, milloin olisin viimeksi nähnyt TSH-pitoisuuden ylittävän vanhan rajan. Ylilääkärin tietämättömyys perusasioista ei ole hyväksyttävää aikana, jolloin häneltä pyydetään lausuntoja ja kommentteja kilpirauhaskiistaan liittyen. Saman virheen hän teki edellisenä päivänä Helsingissä (videossa alkaen 14:30).

Ihmettelen myös virallista linjaa, jonka mukaan kilpirauhasen vajaatoiminnan hoitoon tarvitaan vain yksi lääke: Thyroxin eli T4-hormonivalmiste. Kysyttäessä ylilääkäri Niskanen myönsi aloittavansa T3-lääkevalmisteita potilailleen, mistä voi päätellä näiden valmisteiden olevan tarpeellisia kilpirauhaspotilaita hoidettaessa. Mahtaako tällä olla vaikutusta Muuramen tk:n ylilääkärin huuhaa-mielipiteisiin. T3-lääkkeet ovat olleet käytössä 70-luvulta saakka. Miten on siis mahdollista, että Suomen johtavat endokrinologit alkavat vasta nyt julkisesti myöntää niiden tarpeellisuuden?

Kuopiossa ylilääkärin Niskasen esiintymistä seuranneet mahtoivat ihmetellä myös hänen asennettaan kollegoita ja potilaita kohtaan. Itse hän aloittaa T3-valmisteita, mutta muita T3-valmisteella hoitavia hän nimittää tieteen rajat hämärtäviksi uskonnon harjoittajiksi. Tässä katsauksessa hän ilmoittaa, että tieteellistä tietoa T3-hoidosta ei ole riittävästi. Mihin hänen omat aloittamansa T3-hoidot sitten perustuvat? Tutkitun tiedon puuttuminen tulee korvata kokemuksella, jotta potilaat saavat tarvitsemansa hoidon. Kokemusta saa hoitamalla haastavimpia potilaita. Ylilääkäri antoi ymmärtää, ettei hän itse heitä hoida. Ylilääkäri nimittäin leimasi yksityiseltä sektorilta apua hakeneet potilaat psyykkistä tukea tarvitseviksi syntisiksi, jotka lisätutkimuksia ja T3-valmisteita ”ostamalla” hakevat synninpuhdistusta. Ymmärsin hänen puheestaan, että kilpirauhasasioita käsittelevät foorumit toimivat psykologin tai mielenterveyshoitajan korvikkeena. Varsin ylimielisesti sanottu omista työnantajista ja niistä ihmisistä, joita hänen työnsä tulisi palvella. Minun organisaatiossani tällaisista kommenteista olisi seurannut välitön työsuhteen irtisanominen.

Elämme kyllä merkillisiä aikoja. Pitäisikö uskoa hoitosuosituksia vai Suomen johtavaa endokrinologia? Miksei hoitosuosituksia saada päivitettyä, vaikka saimme kuulla, ettei T4-lääkitys riitä kaikille? Eikö hoitosuosituksia tarvitse edes osata ja saako potilaan oikeasti jättää hoitamatta? Miksi joku saa hoitaa T3-valmisteilla, mutta toinen ei? Väitän, että ongelma on huonossa johtamisessa. Johtavien endokrinologien ristiriitaiset lausunnot sekä välinpitämättömyys näkyvät sairaala- ja terveyskeskuslääkäreiden heikkona ammattitaitona ja asennevammoina. Ilmiö viestii kiireisestä tarpeesta saada potilaita auttava konsensus kilpirauhaskiistaan. Näiden asioiden kuntoon laittaminen on yliopistosairaaloiden ylilääkärien vastuulla. Ja heidän työnsä ohjaajana ja motivoijana tulisi toimia potilaan tarpeen. Tällä asenteella potilaiden tarpeisiin ei vastata milloinkaan, vaan kehitystyötä tehdään sisäpiirin tarpeiden ja intressien mukaan.

Endokrinologit puhuvat yhtä, tekevät toista ja kirjoittavat hoito-ohjeisiin kolmatta. Johtavilla endokrinologeilla on ollut vuosikymmenet aikaa laittaa asiat kuntoon ja kerätä uutta tietoa. Vasta nyt potilaiden ja aktiivisten kollegoiden aloitteesta he heräilevät horroksesta. Työn jälki vaan on ala-arvoista ja keskittyy olkien kohautteluun ja toteamukseen, että asioita ei ole tutkittu tarpeeksi. Uuden tiedon kerääminen on ollut endokrinologien vastuulla. Miksi tämä työ on jäänyt tekemättä?

Endokrinologit ovat olleet väärässä kilpirauhasongelmien hoidon osalta jo vuosikymmeniä, minkä todistavat mm. muuttuneet hoitosuositukset. He ovat väärässä edelleen. Valvira joutuu kuitenkin toimimaan heidän lausuntojensa varassa ja rajoittanee minunkin oikeuksiani. En aio kuitenkaan jäädä odottamaan endokrinologien heräämistä. Olen lojaali vain ja ainoastaan potilailleni. Olen toiminut ja toimin jatkossakin heidän parhaakseen.

Minulle on yhdentekevää, mitä lääkärin oikeuksilleni tapahtuu. Tieto ja terveys kuuluvat kaikille. Kilpirauhassirkusta pyörittävät sellaiset ihmiset, joita potilaan hyvinvointi ei kiinnosta. Pyörittäkööt, mutta minä en aio istua enää kyydissä. Aioin julkaista Valviralle antamani selvityksen myöhemmin saatuani päätöksen asiasta, mutta nyt mittani on täysi. Tässä Valviralle antamani selvitys selvitys-valviralle-13-6-16, jota voitte käyttää itsenne ja potilaittenne terveyden kohentamiseen. Se poikkeavaa virallisesti hoitosuosituksista – perustelluista syistä. Olen ennättänyt perehtyä paremmin virheelliseksi tienneeni TSH-viitearvotutkimuksen ongelmiin. Niistä kannattaa lukea täältä. Myös kroonisen väsymysoireyhtymän syistä on tullut lisätietoa. Joidenkin potilaiden oireiden taustalla voi olla esim. vasta-ainetuotanto noradrenaliinireseptoreja kohtaan.

Hyvät potilaat ja omaiset, etsikää minulle ne lääkärit, jotka oikeasti välittävät. Yhdessä voimme hyödyntää keräämääni tietoa ja oppia lisää. Silloin me kaikki voitamme. Vaatikaa myös lääkäreiltä enemmän. Pyytäkää aina hoitopäätökset ja heidän lausumansa kirjallisena. Nauhoittakaa vaikka keskustelut. Se on sallittua – jopa salaa. Tehkää rohkeasti kysymyksiä, kyseenalaistakaa ja vaatikaa parempaa. Yhdessä voimme saada muutoksen aikaiseksi.

Olen jokaisen lääkärin ja lääketieteen opiskelijan konsultoitavissa veloituksetta kilpirauhasasioihin liittyen. Varaa soittoaika numerosta 0207 613 613. Annan myös koulutuksiimme 500 euron arvoisen lahjakortin jokaiselle soittoajan varanneelle lääkärille ja lääketieteen opiskelijalle itsensä ja tämän maan terveydenhuollon kehittämistä varten.

Lupani voidaan viedä – osaamistani ei! Sen vuoksi suupielet ylöspäin ja tämän biisin kertosäkeen myötä kohti maailman parasta terveydenhuoltoa!

Kuopiossa 10.10.2016

lääkäri ja tyytymätön veronmaksaja Ville Pöntynen

P.S. Jos haluat todistaa minun olevan väärässä, etsi tutkimus joka kumoaa väittämäni. Ymmärrä, että asioiden tutkimatta jättäminen ei todista mitään.

P.S.S. Säilytän oikeuden kommentoida valitsemaasi tutkimusta.

Liite: selvitys-valviralle-13-6-16

 

Facebook
Twitter
Pinterest
Google+
http://laakarikeskuslupaus.fi/ajankohtaista/ristiriitaiset-lausunnot-seka-valinpitamattomyys-estavat-kilpirauhasongelmien-hoitoa/">